Parhaimmillaan tarinallistaminen kehystää kokemuksen helposti ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi. Se auttaa asiakasta orientoitumaan, tekee kokemuksesta koettavan ja myöhemmin kerrottavan.
Tarinallistaminen on innostavaa, ja siksi siinä piilee myös riski ylitarinallistamisesta ja ylielämyksellistämisestä. Liian tiukka käsikirjoitus, yliselittäminen tai asiakkaan reaktion ohjailu voivat heikentää kokemusta, jos autonomian tunne ja löytämisen ilo jäävät uupumaan. Jos kaikki on selitetty valmiiksi, asiakkaan omille havainnoille, tulkinnoille ja oivalluksille ei jää tilaa. Hyvä tarina puhuu asiakkaalle, ei asiakkaan puolesta.
Samalla kokemus voi menettää aitouden tunnun. Pieni epätäydellisyys, tilanteen elävä rytmi ja inhimillinen reagointi voivat olla juuri se, mikä tekee kokemuksesta todentuntuisen. Jos palvelu toistuu tismalleen samanlaisena tilanteesta ja ihmisestä toiseen, kokonaisuus voi tuntua epäinhimilliseltä, toisinaan jopa robottimaiselta. Siksi palvelulle (ja asiakkaalle) kannattaa jättää tilaa hengittää.
(Toim. huom. On toki tilanteita, joissa käsikirjoituksessa pysyminen ja protokollan noudattaminen on tietyiltä osin välttämätöntä. Näin on esimerkiksi extreme-kokemuksissa, joissa tiukka marssijärjestys on perusedellytys turvallisuudelle.)
Sama periaate pätee myös viestintään. On houkuttelevaa luvata asiakkaalle, että “rentoudut varmasti” tai “koet unohtumattoman elämyksen”. Mutta mitä enemmän luvataan etukäteen, sitä vaikeammaksi odotusten täyttäminen, saati niiden ylittäminen, muuttuu. Entä jos asiakkaalla on juuri sillä hetkellä kuormittava elämäntilanne? Saako rahat takaisin, jos mieleen pulpahtaa kesken zen-hetken hermoja kiristävä työasia tai alati paisuva tehtävälista? Usein on parempi kuvata puitteet ja mahdollisuudet kuin luvata tunne, koska kuten edellä todettiin, kokemus syntyy asiakkaan todellisuudessa.
Vaikka palvelu olisi huippuunsa hiottu, asiakkaan kokemus ei ole koskaan kokonaan palveluntarjoajan käsissä. Syitä on lukemattomia, ja vain pieni osa niistä liittyy siihen, mitä palvelussa tapahtuu. Tämä on toisaalta myös vapauttavaa: voimme tehdä parhaamme, mutta elämä saattaa yllättää.
Asian voisi summata siten, että hyvin tarinallistettu kokonaisuus ei automaattisesti tee kokemuksesta elämystä, eikä elämystä voi ojentaa asiakkaalle tarjottimella, mutta huonosti kehystetty kokonaisuus voi estää elämyksen muodostumisen.